Iltalehden artikkeli Minnasta

Äidin käsi oli tyttärensä Minna Kaski-Vaaralan kädessä. Minna tunsi, kuinka äidin ote heltyi.
Kuoleman hetki oli surullinen, mutta myös kaunis ja rauhallinen.
– Myöhemmin tuli vahva tunne siitä, että jokaisella kuolevalla pitäisi olla joku vierellä kulkija.
Suretti ajatus siitä, että joku joutuu lähtemään yksin.
Äiti menehtyi maaliskuussa 2021 neljä kuukautta diagnoosin jälkeen. Kaksi viimeistä elinkuukauttaan hän oli saattohoidossa tyttärensä luona. Minna tahtoi auttaa ja tehdä äitinsä olon niin hyväksi kuin mahdollista.
– Meillä kotona ei puhuttu kuolemasta eikä äiti ollut halaajatyyppi. Toki tiesin, että vanhemmat välittävät. Sairastuttuaan äiti saattoi ottaa kädestä kiinni ja halusi olla lähellä. Sairastuminen lähensi meitä paljon.
Loppuun asti äiti uskoi selviävänsä, piti toivoa yllä ja otti nekin hoidot, joita lääkäri piti jo turhina.
– Äiti ei puhunut kuolemasta, mutta näin, että hän oli tosi ahdistunut. Ainoa asia, mitä hän kuolemaan viitaten sanoi oli sen harmittelu, ettei hän näkisi lapsenlastensa kasvavan.
Äidin kuoleman jälkeen äidin Frisse-koira jäi Minnan perheeseen. Koira eli vielä 2,5 vuotta emäntänsä menehtymisen jälkeen. – Kasvainten takia jouduimme muutama viikko sitten nukuttamaan sen 15-vuotiaana. Se oli todella kova paikka, koska se oli tavallaan viimeinen luopuminen äidistä.

Vaitioloa ja yllätyksiä

Äidin kuoleman myötä syntynyt halu kulkea kuolevien rinnalla muhi mielessä lähes pari vuotta.
Minna ei tiennyt, mitä kautta lähestyisi asiaa, kunnes kuuli autoradiosta jutun, että Suomessa ryhdytään kouluttamaan kuolindoulia.
– Se tuli eteeni kuin tarjottimella. Hain koulutukseen saman tien.
Nyt puolivuotinen Lohtu Akatemian kuolindoulakoulutus on miltei ohi. Marraskuun alussa Minna valmistuu ja saa sertifikaatin.
– Ennalta minulla oli jonkinlainen käsitys saattohoidosta ja ajattelen, että kuolindoulan tehtävä on samantyyppinen.
Aivan samasta ei kuitenkaan ole kyse. Kuolindoulan tehtävä voi ulottua myös kuoleman jälkeiseen aikaan. Hän voi auttaa hautajaisjärjestelyissä ja muissa kuoleman jälkeen eteen tulevissa asioissa.
Kuolindoulan asiakas on elämänsä loppuvaiheessa. Hän voi olla parantumattomasti sairas eikä
lääketieteellistä apua enää ole. Voi olla dementia tai elintoiminnot surkastuttava als tai muu sairaus. Kuolindoulaan voi olla yhteydessä myös kuka tahansa, jota kuolema askarruttaa.
Kaikilla ei ole aikaa, mahdollisuutta tai ehkä haluakaan olla läsnä läheisensä lopputaipaleella.
Sellaisessa tilanteessa Lohtu Akatemian sivuilta löytyvät kuolindoulat voivat auttaa.

– Itse en olisi voinut ilman etätyömahdollisuutta ottaa omaa äitiäni luokseni hänen viimeisiksi kuukausikseen. Hänet olisi pitänyt laittaa laitokseen tai saattohoitoon.
Voi olla, että parantumattomasti sairaalla ei ole läheisiä, joita pyytää avuksi ja tueksi. Silloin kuolindoula voi olla sopiva läsnäolija ja auttaja, jonka kanssa keskustella haluamistaan asioista.
Doula voi auttaa hoiva- ja hoitotahdon kaltaisten asiakirjojen täyttämisessä, kirjata hautajaistoiveita ja hoitaa muita elämänsä lopputaipaleella olevan mieltä askarruttavia asioita.
– Meillä on vaitiolovelvollisuus. Asiakkaalla voi olla asioita, mitä hän ei ole puhunut omaisilleenkaan. On mahdollista, että asiakas on salannut esimerkiksi seksuaalisen suuntautumisensa, parisuhdeväkivallan tai jotain muuta, josta hän haluaa puhua doulan kanssa.
Vastaan voi tulla aivan kaikkea. Sekin, että kuoleva on kykenemätön enää puhumaan. Silloin on keksittävä käyttöön muu tapa kommunikoida.

Ei koskaan valmis
Lämminhenkisessä ryhmässä opiskelu tempaisi Minnan mukaansa.
Hän yllätti siitä, miten paljon asioita kuolemiseen liittyy ja miten monipuolisesti teemaa koulutuksessa lähestyttiin eri luennoitsijoiden ja tutustumiskäyntien kautta.
Asiakkaalla tai hänen omaisillaan voi olla pieniä lapsia. Heidätkin on pyrkimys huomioida ikätasonsa mukaisesti.
– Eri ikäisille lapsille löytyy kuolemaa käsittelevää kirjallisuutta.
– Kotona on tälläkin hetkellä kesken neljä kuolemaa käsittelevää kirjaa. Ahmin ihan hullun lailla
kirjallisuutta ja ammennan kaikki kuolemaan liittyvät dokkarit. Niin paljon, että välillä pitää poistua kuoleman kentästä.
Doula-sana juontaa kreikankielestä ja tarkoittaa palvelijatarta. Tehtävä on hyvin moninainen, mutta kukin doula vetää omat rajansa.
Minna uskoo, että työ opettaa. Toisaalta hän olettaa, että kuolindoulana ei edes voi olla koskaan valmis.

Viimeiset hetket
Moni kuolee sairaalassa, laitoksessa tai terveyskeskuksessa. Osalla on halu ja mahdollisuus kuolla
kotona. Jos kuoleva tai omaiset niin haluavat, doula voi olla läsnä kotonakin tapahtuvassa kuolemassa.
Minna on varautunut mielessään siihen, että kaikki kuolemat eivät ole yhtä kauniita kuin hänen äitinsä kuolema. Voi olla valtavia kipuja ja tuskaa, eritteitä, sekavuutta, hengitysvaikeuksia ja muuta
sellaista, mikä tekee kuolemisesta muuta kuin rauhallisen pois nukkumisen.
Hän myöntää, että kuolindoulan roolissa häntä jännittävät ennalta juuri asiakkaan viimeiset hetket.
Jokainen kuolema on erilainen. Aivan kuin syntymäkin.
– Kuoleman pitäisi silti olla yhtä arvokas kuin syntymän, hän linjaa ja kertoo uskovansa, että kuoleman jälkeinen aika on samanlaista kuin syntymää edeltävä aika. Ajatus siitä rauhoittaa. Hän ajattelee pystyvänsä suhtautumaan asiakkaan viimeisiin hetkiin empaattisesti, mutta
ammattimaisesti. Ennalta hän ajattelee, että mikään ei voi tuntua pahemmalta kuin omien vanhempien kuolema tai lasten kuolema.
– Itselleni pienet lapset voivat olla se kipuraja. Olen niin lapsirakas ihminen, että en tiedä pysyisinkö kasassa. Se on hankalaa ennakoida, mutta ehkä sellainenkin tilanne voi tulla eteen.
– Oletan, että kuolemaan tottuu, mitä enemmän sitä kohtaa. Itselleni tämä on varmaan ikuista
kasvamista.
Kuultuaan Minnan kouluttautumisesta moni hänen ystävänsä ja tuttunsa on todennut, etteivät he pystyisi doulan tehtävään. Moni ei halua edes puhua kuolemasta.

– Tähän pitää olla kutsumus ja halu auttaa.

Kiitollinen auttaja
Minnan, 56, elämäntilanne on hyvä ja tasapainoinen. On parisuhde, lapsenlapsia, terveyttä ja vakituinen työ. Hän on pohtinut mahdollisuutta ottaa vuorottelu- tai palkatonta vapaata toimiakseen kuolindoulana.
– Katsotaan, miten tämä lähtee käyntiin. Olen ollut 38 vuotta palkkakirjanpitäjänä ja olisi kiva tehdä ihmisläheisempää työtä.

Hän on varautunut siihen, että kuolindoulan avun maksullisuudesta voi tulla negatiivista palautetta.
Palvelun tarkka hinnoittelu ja se, tehdäänkö töitä esimerkiksi toiminimellä, ovat vielä auki. Olettavasti hinnoittelu tulee noudattamaan synnytysdoulien taksoja.
– Sitä en tiedä, miten meihin terveydenhoidon puolella suhtaudutaan, mutta kuvittelisin, että olisimme kiireisille hoitajille helpotus. Samoin kuin saattohoidon henkilökunta ja vapaaehtoiset, joiden työtä arvostan paljon.
Hän olisi valmis ottamaan ensimmäisen asiakkaansa vaikka heti. Mutta vain yhden kerrallaan.
– Uskon, että kuolindoulana toimiminen tuo itselleni kiitollisuuden siitä, että saan auttaa. On hienoa, jos pystyn tarjoamaan läsnäoloa ja tukea.

Avun tarjonta on pirstoutunut – Hekin tarjoavat apua
Monella paikkakunnalla kuolevia auttava vapaaehtoistoiminta hiipui koronakaranteenien myötä.
Ihmiset joutuivat karuimmillaan kuolemaan jopa ilman läheisiään. Nyt toimintaa monella paikkakunnalla käynnistetään uudelleen ja koulutetaan vapaaehtoisia.
Toimijoita on monia.
– Samalla paikkakunnalla voi olla monen eri tahon vapaaehtoisia. Kenttä on jäsentymätön. Missään ei ole koottua tietoa siitä, mitä apua on saatavissa eikä kukaan koordinoi sitä kaikenkattavasti, sanoo Suomen Palliatiivisen Hoidon Yhdistys ry:n Sarianne Hartonen, joka toimii projektipäällikkönä
SAAVA saattohoidon vapaaehtoistoiminnan kehittämishankkeessa.
Saattohoitokodeissa vapaaehtoistoiminnalla on pitkä perinne. Myös syöpäyhdistykset ovat kouluttaneet vapaaehtoisia tukihenkilöiksi.
– Järjestöissä saattohoidon vapaaehtoistyö on usein kuitenkin vain alaviitteenä, pieni osa muuta
toimintaa.
OLKA koordinoi vapaaehtoistoimintaa sairaaloissa. Sen kautta tarjolla on saattohoidon tukihenkilöitä.
Toimintaa on myös seurakunnissa. Esimerkiksi Helsingin seurakuntayhtymällä on Sairaan tuki – niminen palvelu ja tukimalli. Siinä koulutetut saattohoidon vapaaehtoiset tukevat ja tarjoavat läsnäoloa parantumattomasti sairaiden ja heidän omaistensa arkeen.
Suomen Raamattuopistolla puolestaan on Lohtua läsnäolosta -hanke (2021–2024). Siinä koulutetaan saattohoidon vapaaehtoisia toimimaan hoivakodeissa asuvien yksinäisten vanhusten elämän loppuvaiheen tukena ja seurana. Vapaaehtoisia koulutetaan Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Kauniaisissa, Kirkkonummella ja Vihdissä toimiviin hankkeen yhteistyöhoivakoteihin.
– Seurakuntien saattohoidon vapaaehtoiset ovat kaikkia varten, mutta kaikki eivät halua osallistua seurakunnan järjestämään toimintaan. Koulutuksessa katsomusneutraalius ja potilaan vakaumuksen kunnioittaminen ovat tärkeitä lähtökohtia.
SAAVA-hankkeen tavoitteena on tuoda saattohoidon vapaaehtoistoiminta pysyväksi osaksi hyvää saattohoitoa kaikkialla Suomessa. Vapaaehtoisia koulutetaan hankkeen pilottialueilla Rovaniemellä,
Turussa ja Tampereella.
– Samalla haetaan sopivaa koulutusmallia ja seurataan sitä, mitä haasteita vapaaehtoistoiminnassa tulee vastaan. Kaikki tehdään yhteistyössä hoitotyön ammattilaisten kanssa. Tarvitaan aina työyhteisön ja ammattilaisten tuki. Heillä pitää olla ymmärrys siitä, mitä vapaaehtoiset tekevät.

Tarpeen ja tarjonnan kohtaamattomuus
Harva kuolee saattohoitokodissa, jossa on pitkä vapaaehtoistoiminnan perinne.
– Tarve ja tarjonta eivät kaikilta osin kohtaa.
Moni kuolee vanhana kotona, hoivakodissa tai terveyskeskuksessa.

– Laajentamisen varaa on valtavasti. Erityisesti kotisairaanhoito ja hoivakotisektori kaipaavat heitä,
jotka olisivat iäkkäiden yksinäisten vanhusten vierellä kuoleman lähestyessä.
Kuolevaisen käsikirjan (Otava, 2021) kirjoittanut Hartonen muistuttaa, että jokaisen toiveena on hyvä ja arvokas kuolema.
– Uskon, että aika usein on tarvetta inhimilliselle läsnäololle. Riittää, kun on aikaa olla läsnä.
Vapaaehtoinen voi myös tulla omaisten sijaiseksi. Omainen voi lähteä levollisemmin mielin hetkeksi hengähtämään, jos hoidettavan rinnalla on joku. On arvokasta, että läheisetkään eivät jää
kriisitilanteissa yksin.
Joskus on helpompi puhua vieraalle ihmiselle. Kuoleva ei välttämättä halua kertoa kaikkia huoliaan ja salaisuuksiaan läheiselle tai perheenjäsenelleen.
Hartonen ei näe, että vapaaehtoistyö ja kuolemandoulien tarjoama maksullinen palvelu sotisivat toisiaan vastaan. Joskus voi tuntua mutkattomammalta ostaa palvelu, kuin turvautua läheisten tai sukulaisten apuun.
– Toimijoina vapaaehtoisilla ja kuolemandoulilla on aika erilaiset roolit. Jos joku maksaa palvelusta, hänellä saattaa olla myös erilaiset odotukset kuin vapaaehtoistyöstä.
– Minulla on se käsitys, että kuolemandoulia kaivataan avuksi suruun ja paperisotaan. Usein
kuolemaan liittyvät tapahtumat yllättävät. Läheisillä voi olla keskustelun ja avun tarvetta käytännön asioissa.