Kuoleman lähestyessä äiti kertoi asioista, joista ei ollut puhunut kenellekään – Jaana-tyttären elämä sai uuden suunnan
Jaana Salmella on hyvin erikoinen ammatti. Hän on kuolindoulien kouluttaja.
– Olen jotenkin ajautunut herkille alueille. Ensin ihmisten koteihin siivoamaan, sitten hoitamaan heidän lapsiaan ja nyt olen tekemisissä kuoleman kanssa, Jaana Salmi sanoo. MIIA SIRÉN
Ei aikaa hukattavaksi
Nykyään Jaana ajattelee kuolemaa ja siihen liittyviä asioita työkseen. Hän pyörittää hautaustoimistoa ja hän on juuri perustanut kuolindoulia kouluttavan yrityksen.
Tie kuolindoulakoulun toimitusjohtajaksi on ollut vaiheikas.
Kouluaikana Jaana seurasi intohimoisesti muotia, josta hän haaveili itselleen myös ammattia, vaikka lähipiirin aikuiset varoittelivat häntä moisesta hupsutuksesta.
Hän ompeli ja neuloi itse vaatteensa ja tutki lehtien muotijutut tarkkaan. 1970-luvulla Lapin läänin Tervolassa asuvalle nuorelle aikakauslehdet olivat lähes ainoa tapa seurata muodin trendejä.
Jaana opiskeli koulun jälkeen vuoden lastenhoitoalalla.
– Tajusin hukkaavani aikaani. Mun oli pakko päästä siihen, missä olen hyvä ja mitä halusin tehdä.
Hän haki ja pääsi opiskelemaan vaatetussuunnittelua Lahden Muotoiluinstituuttiin. Valmistumisen jälkeen hän pääsi heti töihin alan yrityksiin.
Farkkuja ja reissaamista
Kun Jaana työskeli Very Nice -yrityksessä farkkumallistojen suunnittelijana, yrityksen Helsingissä Aurorankadulla sijainneella toimistolla notkui Jaanan mukaan usein firman mainoskasvoksi saatu Kirka.
– Suunnittelimme Kirkalle nekin vaatteet, joissa hän esiintyi Euroviisuissa.
Vuosi oli 1984 ja kilpailukappale Hengaillaan.
Seuraavaksi Jaana oli yksi niistä onnekkaista ja taitavista suunnittelijoista, jotka palkattiin tuolloin nousukiidossa olleelle Luhdalle.
– Kävimme ideamatkoilla Roomassa, New Yorkissa, Bahamalla. Saimme matkustaa ja etsiä inspiraatiota. Kävimme kaupoissa, museoissa, vaikka missä. Tutkimme kirjallisuutta, muotilehtiä ja muotiennusteita, joiden avulla loimme uusia malleja.
Jaanan oma tyyli oli ajanmukaisen räväkän trendikäs.
– Leveäharteinen nahkarotsi ja farkut. Aina jotain näyttävää.
Jaana löysi kumppanin, ja hänestä tuli kahden lapsen äiti. Uusi elämänvaihe muutti arvomaailmaa, jolloin hän alkoi miettiä työuralle uutta polkua. Naistenlehdestä luettu tarina kodinhoitoapua tarjoavasta ruotsalaisyrityksestä pysäytti.
– Tiesin heti, että tämä se on.
Jos kuolema ei tule yllätyksenä, vaan sitä tiedetään odottaa, Jaanasta olisi tärkeää ja helpottavaa voida puhua siitä sen sijaan, että kaikesta kuolemaan liittyvästi vaietaan. MIIA SIRÉN
Nuorallatanssia
Jaana pyöritti omaa vaatetusalan suunnittelutoimistoaan, alkoi samalla rakentaa pohjaa uudelle yritykselle ja tasapainoili lapsiperheen ruuhkavuosissa.
– Toisella kädellä tein toista työtä, toisella toista.
Arjen apuja tarjoavan Kodinavux-yrityksen hän perusti vuonna 1998. Yritys tarjosi monenlaista kodinhoitoapua, ja myös sairaan lapsen kotipalvelua. Jaana oli vaikuttamassa siihen, että tällainen palvelu saatiin kotitalousvähennyksen piiriin.
– Oli yhtä nuorallatanssia, että saimme tilaukset hoidettua, kun niitä alkoi tulla niin paljon. Meidän ei tarvinnut edes mainostaa.
Jaana myi menestyvän yrityksensä vuonna 2014. Hän jatkoi uuden Stellan Kotipalvelut -yrityksen kehitysjohtajana sovitut kaksi vuotta.
– Samoihin aikoihin elämäni ja arvoni mullistuivat radikaalisti.
– Tuli ero, ja meidän Alexista tuli Alexandra.
Tunnemyrskyt
Oman lapsen sukupuolenkorjausleikkaus oli iso asia. Jaana halusi olla mukana tulemassa lastaan tässä vaiheessa kaikessa mahdollisimman hyvin.
– Kun Alexandralle selvisi, että hän haluaa leikkaukseen, annoimme hänelle kaiken tukemme ja rakkautemme.
– Istuimme tuntikausia sairaalassa. Tuli komplikaatioita ja taas mentiin sairaalaan. Tsemppasimme Alexandraa ja pidimme häntä kädestä. Olimme läsnä niin paljon kuin suinkin.
Lopulta kaikki meni hyvin. Alexandran elämässä kääntyi uusi, valoisa lehti.
Samoihin aikoihin tapahtui myös aivan toisenlaisia isoja asioita. Varsin lyhyen ajan sisällä kuoli viisi Jaanalle hyvin tärkeää ihmistä, myös oma isä ja äiti.
Kun Jaana kertoo noista ajoista, hänelle tyypilliset selkeät lauseet hajoavat ja puheen rytmi hidastuu.
– Kun äitini haudattiin… se oli sellaista… ei tuotu esiin vaihtoehtoja, vaan että näin se menee… Liukuhihnahommia, hän etsii oikeita sanoja.
Surutyönsä keskellä Jaana joutui ihmettelemään, miten huonosti ihmistä ja hänen läheisiään opastetaan ja valmistetaan kuoleman lähestyessä.
Mikä on arkkuvaate?
Seitsemän vuotta sitten äidin kuoleman lähestyessä Jaana tunsi välillä olevansa kovin yksin ja osaamaton, koska kuolemaan liittyi paljon sellaista, joista hän ei tiennyt mitään. Hän ajatteli, että hän ei ehkä ole kaikessa se paras henkilö kuuntelemaan kuolevan äitinsä ajatuksia ja toiveita.
– Kysyin äidiltä, haluaisiko hän myös jonkun ulkopuolisen, jonka kanssa keskustella kuolemasta ja kaikesta muustakin.
Löytyi sopivan tuntuinen pappi, joka kävi keskustelemassa Jaanan äidin kanssa.
– Pappi kertoi äidin puhuneen hänelle asioita, joista äiti ei ollut puhunut kenellekään aiemmin.
Kun Jaanan äiti oli kuollut, hautaustoimistossa kysyttiin, mitä pannaan vainajalle vaatteeksi ja ehdotettiin arkkuvaatetta.
– En kehdannut kysyä, mikä on arkkuvaate.
Jaanan äiti oli toivonut oman arkkunsa päälle matalaa kukkalaitetta. Toive kerrottiin hautaustoimistoon, joka kukkalaitteet järjesti.
– Kukkalaite oli ihan muuta, hirveä tötterö. Tuntui pahalta, vaikka se oli vain kukkalaite.
Sureminen jää kesken
Oma elämäntilanne ja tuomat kokemukset johtivat Jaanan jälleen uusille urapoluille. Hän perusti hautaustoimiston. Siinä hän sai käsitystä siitä, miten kuolemaan nykyään suhtaudutaan.
– Kuolema ei oikein sovi nykyihmisen allakkaan.
– Kuolema ja kaikki siihen liittyvä vaikuttaa häiritsevän ihmisiä. Kaikki kuolemaan liittyvä on ulkoistettu. Usein on vain pieniä hautajaisia ihan lähimmille, hän kuvailee.
Nykyään on usein tapana, että saattoväkeä pyydetään tuomaan arkulle laskettavaksi vain yksi kukka, jonka laatu ja väri on määritelty. Jaanasta tämä tapa on ymmärrettävää ja helppoa, mutta tavassa on myös toinen puoli.
– Näin saattoväen ei tarvitse nähdä vaivaa miettiä, millaisen kukan tai kukkalaitteen tuo, vaikka sen miettiminen voisi tehdä ihan hyvää.
Jaana arvelee, että kun kuolemaa ei ajatella, kuolemasta ei puhuta, eikä kunnon hautajaisiakaan aina järjestetä, monelta voi jäädä suruprosessi kesken. Siksi moni voi murtua surun keskellä niin pahasti, ettei pääse surun yli.
Jaanan uusin yritys, Lohtuakatemia, pyrkii tarjoamaan tukea kuoleman vaiheisiin.
– Kuolema on osa elämää. Mitään et täältä mukaasi saa, Jaana Salmi sanoo. MIIA SIRÉN
Ei helppoa, mutta helpottaa
Lohtuakatemian perusideana on tarjota kuoleman lähestyessä avuksi koulutuksen saaneita kuolindoulia, jotka osaavat puhua oikealla tavalla kuoleville ja tämän läheisille.
Kuolindoulalle kuoleva voisi kertoa muistoistaan, ajatuksistaan ja toiveistaan elämän loppuvaiheessa. Ulkopuoliselle ammattilaiselle kuoleva voisi puhua myös sellaisista asioista, joista hän haluaa tuolloin puhua, mutta ei halua tehdä sitä omaisen kuullen.
Lohtuakatemian kuolindoula auttaa tarvittaessa tekemään edunvalvontavaltakirjan, hoiva- ja hoitotahdon, hautaussuunnitelman ja digitaalisen testamentin.
Toistaiseksi Lohtuakatemiassa on vasta yksi räätälöidyn, puolen vuoden koulutuksen saanut kuolindoula. Kuolindoulille oppia antavat muun muassa saattohoidon asiantuntija, kuolemantutkija, pappi, poliisi ja psykoterapeutti.
– Kuolindoula pystyy puhumaan omaisten kanssa. Kuolemasta puhuminen on harvoin helppoa, mutta puhuminen helpottaa, Jaana Salmi sanoo.
Juttua muokattu 29.4.2023 klo 9.57: Jaana Salmi ei ole kuolindoula, kuten ingressissä aiemmin virheellisesti väitettiin, vaan kuolindoulien kouluttaja.
Juttu on julkaistu alun perin 29.4.2023.
Artikkeli poimittu Iltalehden sivulta
