Nina Mikkosen uusi uravaltaus: Opiskelee kuolindoulaksi

Myrskyluodon Maija -kutsuvierasensi-iltaan saapunut Nina Mikkonen kertoi Iltalehdelle aloittaneensa kuolindoulan opinnot.
Mari Pudas, Sanna Salo
Torstai 18.1.2024 klo 19:15
 
Yrittäjä, luennoitsija Nina Mikkonen kertoi Iltalehdelle uudesta urasuuntauksestaan. Myrskyluodon Maija -elokuvan kutsuvierasensi-iltaan osallistunut Mikkonen paljasti aloittaneensa kuolindoulan opinnot.

– Olen ryhtynyt opiskelijaksi oman toimeni ohessa. Minusta tulee kuolindoula.

Mikkonen saapui ensi-iltaan ystävänsä Kati Kaarilan kanssa. Mikkonen kertoo Kaarilan auttavan häntä kirkastamaan unelmansa.

Mikkonen opiskelee kuolindoulaksi Lohtu Akatemian kautta. Kyseessä on Suomessa uusi koulutusala.

– Uskon, että minulla on siihen tehtävään annettavaa ja kompetenssia, Mikkonen pohtii.

Nina Mikkonen saapui Myrskyluodon Maijan kutsuvierasensi-iltaan ystävänsä Kati Kaarilan kanssa. ROOSA BRÖIJER
 

Suomen Doulat -verkkosivulla kerrotaan, että Suomessa on koulutettu kuolindoulia vuodesta 2023 alkaen. Kuolindoulan tavoite on auttaa siinä, että ihminen saa arvokkaan ja omannäköisen kuoleman.

Nina Mikkonen jäi leskeksi vuonna 2017. Hän toimi puolisonsa, toimittaja Timo T. A. Mikkosen omaishoitajana tämän kuolemaa edeltävät vuodet.

Timo T. A. Mikkonen sai useita aivoinfarkteja lokakuussa 2011 tulleen kallonpohjavaltimotukoksen seurauksena ja vammautui pysyvästi. Nina Mikkonen toimi miehensä omaishoitajana tämän kuolemaan asti vuonna 2017. INKA SOVERI
Scroll to Top