Kuolindoula Anne Rauma (etualalla) ja sairaalapappi Maarit Nissinen kannustavat elämään viimeiseen hengenvetoon asti niin täysillä kuin mahdollista. Nissinen on vihkinyt saattohoitokodissa avioliittoonkin. ”Hääpari katsoi kohti iltaruskoa ja sanoi toisilleen tahdon.”

Kuolindoula Anne Rauma (etualalla) ja sairaalapappi Maarit Nissinen kannustavat elämään viimeiseen hengenvetoon asti niin täysillä kuin mahdollista. Nissinen on vihkinyt saattohoitokodissa avioliittoonkin. ”Hääpari katsoi kohti iltaruskoa ja sanoi toisilleen tahdon.”

HYVÄ ELÄMÄ HENGELLISYYS

Sattuuko kuoleminen? – Kuoleman asiantuntijat vastaavat kysymyksiin, joita ihmiset miettivät elämän lopussa

”Jos ihmisellä on oikein paha kuolemanpelko, vapaaehtoiset voivat valvoa yötä päivää hänen vierellään”, sairaalapappi Maarit Nissinen kertoo.

 

Mitä ihmiset miettivät kuolinvuoteellaan? Kaksi kuoleman asiantuntijaa vastaa yhdessä vaikeisiin kysymyksiin.

Sairaalapappi Maarit Nissinen on ollut mukana kymmenien ihmisten viimeisissä hetkissä. Anne Rauma valmistui viime vuoden lopussa kuolindoulaksi, joka tukee kuolevaa tai hänen läheistään. Hän on saatellut kahta kuolevaa.

Miksi kuolema tulee nyt?

Sairaalapappi:

– Omaiset esittävät tämän kysymyksen varsinkin silloin, kun nuori kuolee. Nuoren äiti saattaa sanoa, että hän olisi ollut valmiimpi kuolemaan kuin lapsensa.

– Myös silloin, jos ihminen joutuu lähtemään lasten ollessa pieniä tai keskellä kiinnostavaa työuraansa, voi herätä kysymys, että miksi nyt. Kuolema tuntuu kipeältä silloinkin, kun on juuri jäänyt eläkkeelle, asuntovelka on maksettu ja olisi vihdoinkin aikaa itselle. Suuret suunnitelmat jäävät silloin toteuttamatta.

Kuolindoula:

– Omalla kohdallani ajattelen, että aikani ei ole käsissäni.

Kuolindoula Anne Rauma ja sairaalapappi Maarit Nissinen Hietaniemen hautausmaalla.

Kuolindoula Anne Rauma ja sairaalapappi Maarit Nissinen Hietaniemen hautausmaalla.

Sattuuko kuoleminen?

Sairaalapappi:

– Tätä pohditaan paljon. Hyvin tehty hoitosuunnitelma auttaa ehkäisemään ahdistusta, joten rohkaisen puhumaan kivunhoidosta lääkärin kanssa. 

Kuolindoula:

– Kivunhoito toimii nykyään usein hyvin.

Sairaalapappi:

– Monia pelottaa kuolemisessa myös tukehtumisen tunne ja se, mitä kuolinhetkellä tapahtuu.

Miten selviän kuolemanpelon kanssa?

Sairaalapappi:

– Voimme katsoa kaikkein pimeimpään ja pelottavimpaan paikkaan yhdessä.

Kuolindoula:

– Varmaan useimmat painivat kuolemanpelon kanssa. Läsnäolo ja kuuntelu ehkä hälventävät sitä.

Sairaalapappi:

– En ajattele, että kuolemanpelko pitää hoitaa pois. Se on oikea tunne tuntemattoman äärellä. Saatan kysyä, mikä kuolemisessa pelottaa eniten. Sen jälkeen mietitään, mikä lisäisi turvallisuudentunnetta.

– Hallinnantunteen menetykseen voi auttaa tieto, että ympärillä on ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan. Kuoleva voi saada kipu- ja pahoinvointilääkkeiden lisäksi rauhoittavia lääkkeitä ahdistukseen. Ei tarvitse kuolla luomuna.

– Jos ihmisellä on oikein paha kuolemanpelko, niin esimerkiksi Terhokodissa vapaaehtoiset voivat valvoa yötä päivää hänen vierellään. Monen ahdistus nousee illalla.

”Maasta sinä olet tullut ja maaksi sinun tulee jälleen tulla.” Maarit Nissinen saattaa siunata hautaan ihmisen, jota on tukenut saattohoidossa.

Mitä kuoleman jälkeen tapahtuu?

Kuolindoula:

– Nyt pitää olla kieli keskellä suuta. Itse ajattelen, että menemme sinne, mistä tulimmekin, mikä se sitten onkaan.

Sairaalapappi:

– Saatan kysyä, että mitä toivoisit tapahtuvan. Papillakaan ei ole salattua tietoa. Voin kertoa, mihin itse uskon, ja että kristityillä on toivo iankaikkisesta elämästä. Se tuo usein lohtua.

– Monella ikäihmisellä on toivo siitä, että heitä ollaan vastassa. Ihminen voi nähdä unta, jossa aiemmin menehtynyt puoliso tulee noutamaan häntä.

– Uskonnolliseenkin ihmiseen voi iskeä lopussa pakokauhu, että enhän minä tiedä, jatkuuko elämä oikeasti. Toisaalta uskonnoton ihminen saattaa ajatella, ettei elämän loppumisesta ole täyttä varmuutta.

Minun on vaikea käsitellä uskonnollisia kysymyksiä.
– Kuolindoula Anne Rauma

Kuolindoula:

– Tapaatko pappina ihmisiä, jotka pelkäävät joutuvansa helvettiin ja joita se ahdistaa?

Sairaalapappi:

– Kyllä sellaisia ihmisiä on.

Voinko joutua helvettiin?

Sairaalapappi:

– Tähän on vaikea vastata. Kuulun niihin pappeihin, jotka uskovat, että kaikki pääsevät taivaaseen. Jos pahat teot herättävät ihmisessä synnintuntoa, se on hyvä asia. Mutta uskon, että Jumalan armo on suurempi.

– Puolisolla voi olla huoli siitä, mitä kuolleelle läheiselle tapahtuu, jos tämä on eronnut kirkosta. Ajatus, jonka mukaan armo pitää ansaita, istuu tiukassa. Itse ajattelen, että kun kuoleva kohtaa Jumalan kasvoista kasvoihin, Jumala ottaa hänet vastaan. Kirkkoon kuuluminen ei ratkaise pelastusta.

– Ei ole harvinaista, että ihminen pohtii vielä 2020-luvulla, onko hänen sairautensa Jumalan tahto ja rangaistus aiemmista teoista. Ei ole.

Kuolindoula Anne Rauma ja sairaalapappi Maarit Nissinen ajattelevat, että koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi. Heidät kuvattiin Hietaniemen hautausmaan uudemmassa kappelissa.

Kuolindoula Anne Rauma ja sairaalapappi Maarit Nissinen ajattelevat, että koskaan ei ole liian myöhäistä pyytää anteeksi. Heidät kuvattiin Hietaniemen hautausmaan uudemmassa kappelissa.

Kuolindoula:

– On kamalaa, jos kuoleva joutuu pelkäämään kiirastulta. En voi auttaa kuin kertomalla, että en usko helvettiin. Minun on vaikea käsitellä uskonnollisia kysymyksiä.

Sairaalapappi:

– Mutta kuolevat kysyvät niitä!

Kuolindoula:

– Jos kyseessä on kovin uskonnollinen ihminen, ohjaan hänet vaikka sairaalapapille tai uskovalle kuolindoulalle.

Saattohoidossa oli kerran isä, joka luki lapsilleen iltasatuja nauhalle.
– Sairaalapappi Maarit Nissinen

Voinko vielä pyytää anteeksi?

Sairaalapappi:

– Aina voi pyytää anteeksi, mutta aina ei saa anteeksi. Olen tavoitellut ihmistä, jonka kanssa potilas halusi puhua, mutta se toinen ei halunnut. Ulkopuolisena en voi tietää, mitä kaikkea taustalla on ollut.

Kuolindoula:

– Äiti pyysi minulta anteeksi kuolinvuoteellaan. Ei se ole koskaan liian myöhäistä.

– Jo anteeksi pyytäminen saattaa helpottaa. Voin kuolindoulana tulla mukaan tilanteeseen. Jos toinen ei ole vastaanottavainen, olen kuolevan tukena.

Onko jotain, mitä minun pitäisi tehdä ennen kuin kuolen?

Sairaalapappi:

– Aikuinen lapsi ehdottaa joskus, että kun saattohoidossa olevalla äidillä tai isällä oli aikoinaan tosi vaikea elämäntilanne, niin olisikohan hänen hyvä puhua siitä vielä papin kanssa. Jos kuoleva ihminen on levollinen, en kuitenkaan suosittele kaivelemaan kipeitä asioita.

Kuolindoula:

– Jotkut ovat eläneet niin, että ovat valmiita jättämään hyvästit. Toiset havahtuvat lopussa siihen, miten paljon heiltä jäi kokematta, näkemättä ja tekemättä.

– Jos on käsittelemättömiä asioita läheisten kanssa, kannustaisin vielä puhumaan niistä. Voi ottaa yhteyttä vaikka lapsuudenystävään, jota on jäänyt miettimään.

Kuolindoula Anne Rauma on myös luonto-ohjaaja. Hän uskoo luonnon lohduttavaan voimaan.

Kuolindoula Anne Rauma on myös luonto-ohjaaja. Hän uskoo luonnon lohduttavaan voimaan.

Sairaalapappi:

– Saattohoidossa oli kerran isä, joka luki lapsilleen iltasatuja nauhalle. Hän oli aina lukenut heille ja halusi jättää muistoksi satuja. Toinen asiakas teki saattohoitokodissa ikoneja. Hänestä oli hienoa pystyä antamaan niitä muille.

– On ihmisiä, jotka haluavat käydä saattohoitokodista käsin elokuvissa, ravintolassa tai hyvästelemässä kesämökkinsä.

– Saattohoidossa on paljon iloa, naurua, saunailtoja ja syntymäpäiväjuhlia. Häitäkin on vietetty. Hääpari katsoi saattohoitokodissa kohti iltaruskoa ja sanoi toisilleen tahdon.

Kuolindoula:

– Kun kuolema on lähellä, voit revitellä ja tehdä jotain sellaista, mitä et ehkä ennen pitänyt arvollesi sopivana.

Sairaalapappi:

– Näin dokumentin, jossa ALS-potilas hyppäsi laskuvarjolla. Vau!

Kuka huolehtii asioistani, kun minua ei enää ole?

Sairaalapappi:

– Jos ihminen on hoitanut asiansa jämptisti, se piirre ei yleensä muutu. Mummoni oli kuolinvuoteellakin tarkkana siitä, onko laskut maksettu. Jotkut myyvät saattohoidosta käsin autonsa ja veneensä helpottaakseen puolisonsa tulevaa elämää.

Olen ollut muistotilaisuudessa, jonka päähenkilö oli elossa mukana.

– Sairaalapappi Maarit Nissinen

Kuolindoula:

– Haluan tukea ihmisen toimijuutta loppuun asti. Kuolindoulan työ ei ole vain kädestä pitämistä. Voimme miettiä yhdessä, minne saisimme esimerkiksi koiran sijoitettua tai tekisimmekö kuolinsiivousta.

Sairaalapappi:

– Tässä minun ja kuolindoulan toimenkuvat eroavat. Minulla on oma roolini sairaalan moniammatillisessa tiimissä. En etsi koiralle kotia tai puutu muihin käytännön asioihin kuin hautajaisjärjestelyihin.

Miten voin valmistautua kuolemaan?

Kuolindoula:

– Jos kuolemaan on vielä aikaa, niin elä!

– Haluan auttaa ihmistä miettimään, mitkä asiat ovat hänelle elämässä tärkeitä ja mitä niistä hän pystyisi vielä toteuttamaan. Veisinkö hänet metsään istumaan? Tai kunnon salliessa vaikka diskoon?

Sairaalapappi:

– Joskus potilas sanoo, ettei tiedä, mihin valmistautuu. Vastaan silloin, että minäkään en tiedä, mutta voin kulkea matkaa kanssasi.

– Tapaan potilaita, jotka ovat sairastaneet jo vuosia tai vuosikymmeniä. He ovat ehtineet prosessoida kuolemaansa. Toiset tuodaan saattohoitoon suoraan päivystyksestä, jossa heillä on juuri todettu laajalle levinnyt syöpä. Heidän tilanteensa on täysin erilainen.

Hietaniemen uudemmassa kappelissa on järjestetty hautajaisia vuodesta 1933. Kappelin yhteydessä on saattohuone vainajan viimeistä näkemistä ja hyvästelyä varten.

Hietaniemen uudemmassa kappelissa on järjestetty hautajaisia vuodesta 1933. Kappelin yhteydessä on saattohuone vainajan viimeistä näkemistä ja hyvästelyä varten.

Kuolindoula:

– Voin auttaa hoitamaan käytännön asioita ja kirjata, millaista hoivaa kuoleva ihminen toivoo. Haluaako hän olla arkussa omissa vaatteissaan? Haluaako hän, että tukkaa laitetaan? Millaisia hautajaisia hän toivoo?

Sairaalapappi:

– Olen ollut muistotilaisuudessa, jonka päähenkilö oli elossa mukana. Se oli hyvä idea. Myöhemmin järjestettiin hautaan lasku läheisimpien kesken.

– Eräs potilas kutsui minut ja viisi ystäväänsä suunnittelemaan hautajaisiaan. Sekin tuntui luontevalta.

– Kristillisestä hautaan siunaamisesta saa päähenkilön näköiset juhlat. Yksi asiakas sai hautajaiset, joissa soi metallimusiikki, ja vainajan siunasi hautaan pappi, joka pitää metallimessuja.

Kuolindoula:

– Omaiset ovat kuolindoulan tärkeä asiakasryhmä. Jos hautajaisista ei ole sovittu, kannustan leskeä toimimaan niin kuin hänestä tuntuu hyvältä: miten hän haluaa muistaa kuolleen?

Jos on ollut tosi huonot välit, voi tuntua vapauttavalta, että toinen on vihdoin poissa omasta elämästä.
– Kuolindoula Anne Rauma

Kuinka kauan minulla on aikaa?

Sairaalapappi:

– Saatan vastata kysymällä, että haluaisitko tietää lopullisen päivämäärän. Harva lopulta haluaa.

– Elinajan ennustaminen vaikuttaa ihmiseen vahvasti. Toivon, että loppuelämä ei olisi ainoastaan aktiivista kuoleman odotusta, vaan ihmisen katse kääntyisi kohti jäljellä olevaa elämää.

Miten perheeni ja ystäväni selviävät kuolemastani?

Kuolindoula:

– Tämä on väistämätön murhe. Lähden käytännön asioista: sururyhmiä ja tukea on saatavilla.

Sairaalapappi:

– Kuolemansuru voi tuntua siltä kuin sydäntä revittäisiin rinnasta ja itsestä kuolisi osa pois. Suru on pahimmillaan lohdutonta. Se voi syöstä ihmisen totaalisesti raiteiltaan.

–  Saattohoidon päätyttyä voin siunata ihmisen hautaan ja saatella sen jälkeen hänen lähipiiriään takaisin elämään. Onneksi ihmiset lähestulkoon aina selviävät.

Kuolindoula:

– Kuolema saattaa olla myös helpotus. Jos on ollut tosi huonot välit, voi tuntua vapauttavalta, että toinen on vihdoin poissa omasta elämästä. Surun puuttumisesta ei tarvitse tuntea huonoa omatuntoa.

Äitini kysyi kuolinvuoteellaan, että tässäkö tämä oli.
– Kuolindoula Anne Rauma

Sairaalapappi:

– Omaisille herää kuoleman jälkeen lähes aina se kysymys, että olisinko voinut tehdä vielä jotain.

Kuolindoula:

– Leski voi miettiä jälkikäteen, että kunpa olisin pakottanut puolisoni aiemmin sairaalaan. On kuluttava ajatus, että jos olisin toiminut toisin, kuolema olisi jättänyt tulematta.

Sairaalapappi:

– Ei ole harvinaista, että omainen tuntee pitkän saattamisen jälkeen helpotusta, kun vaikea tilanne on ohi. Jos ihmisen elämä on loppuvaiheessa pelkkää kärsimystä, hän toivoo todennäköisesti itsekin kuolemaansa.

– Eräs iäkäs mies kävi kahden kuukauden ajan joka päivä vaimonsa luona saattohoitopaikassa. Kun vaimo kuoli, mies sanoi: Olen niin onnellinen, että saimme vielä nämä kaksi kuukautta.

”Olen ollut kymmeniä kertoja kuolinhetkessä läsnä. Se on hyvin erityinen ja pyhä hetki”, sairaalapappi Maarit Nissinen (oik.) kertoo. Kuolindoula Anne Rauma (vas.) on ollut paikalla kahden ihmisen kuollessa.

”Olen ollut kymmeniä kertoja kuolinhetkessä läsnä. Se on hyvin erityinen ja pyhä hetki”, sairaalapappi Maarit Nissinen (oik.) kertoo. Kuolindoula Anne Rauma (vas.) on ollut paikalla kahden ihmisen kuollessa.

Voinko olla yhteydessä läheisiin kuoleman jälkeen?

Sairaalapappi:

– Joillakin on vahva kokemus rajan takaa tulevista viesteistä. Koin itse tunteen äitini läsnäolosta, kun purin mökillä kukkapenkkiä, johon hän oli kerännyt meren hiomia kiviä. Mieleni saattoi rakentaa tunteen, mutta eihän sitä koskaan tiedä.

Kuolindoula:

– Jos jaat rakkauden toisen kanssa, se ei häviä, vaikka hän kuolee. Menehtyneelle jutteleminen hautausmaalla voi olla tärkeä osa suruprosessia. Niin kauan kuin muistan toisen, jokin osa hänestä on elossa.

– Koen, että olen yhteydessä lapsiini myös geeniperimän kautta, koska puolet heistä on tehty minusta.

Mitä merkitystä tällä kaikella oli?

Kuolindoula:

– Äitini kysyi kuolinvuoteellaan, että tässäkö tämä oli.

Sairaalapappi:

– Jos ihminen on elänyt rikkaan elämän, siitä on helppo löytää merkitystä, vaikka se ei olisi ollut pelkkää myötätuulta. On tärkeää, että hän saa muistella elämäänsä ja tulla nähdyksi myös sellaisena kuin oli vahvimpina päivinään.

– Eräs itseni ikäinen nainen sanoi, että hän on elänyt hyvän ja rikkaan elämän. Kukaan ei luvannut, että se kestäisi kahdeksankymmentä vuotta.

Scroll to Top