YRITTÄJÄ Nina Mikkonen opiskelee tänä keväänä kuolindoulaksi. Hän kokee kuolindoulan työn kutsumuksekseen.

– Uskon, että minulla on paljon annettavaa työlle ja sillä minulle.

Nina on kohdannut läheisen kuoleman jo nuorena: Ninan isä teki itsemurhan, kun tytär oli 12-vuotias.

Nina ajatteli pitkälle aikuisuuteen, että itsemurha on raukkamainen teko – kunnes kohtasi halvaantuneen puolisonsa Timo T. A. Mikkosen omaishoitajana ja lastensa yksinhuoltajana oman epätoivoisen hetkensä vuonna 2012.

Jo valmiiksi raskasta arkea rasitti valtava taloudellinen paine. Lisäksi pojat oirehtivat isänsä sairastumista ja heitä kiusattiin koulussa.

Ninan kontolle jäivät niin velkarahalla rakennetun kotitalon lainanlyhennykset kuin Timon yrityksen käytännön asiat. Nina oli aloittanut firman toimitusjohtajana jo ennen miehensä sairastumista. Yritystä ei voinut ajaa alas, sillä koti oli sen nimissä, ja Nina joutui ottamaan henkilökohtaista lainaa, jotta sai pidettyä firman pystyssä.

– Aina kuin laitoin toivoni johonkin, vastaan tuli uusi ongelma. Niskassani oli valtavat velat. Kuten valtaosa ihmisistä, mekin rakensimme talon velkarahalla. Timon sairastuessa valtaosa oli vielä maksamatta. Tästä kaikesta huolimatta minua sanottiin rikkaaksi leskeksi jo ennen kuin Timo oli edes kuollut, Nina hymähtää.

Viimeinen niitti oli Timon hylätty kuntoutuspäätös. Nina kertoo, että vaipui pimeyteen ja harkitsi laajennettua itsemurhaa, joka olisi vienyt koko hänen perheensä: Timon, hänet itsensä ja pojat.

– Olin horjahduksen päässä kuilusta ja lähellä ottaa lapset ja Timon mukaani. Se tunne oli jotain niin synkkää, ettei sitä voi ymmärtää kuin toinen saman kokenut. Tuntui, kuin minut olisi peittänyt musta paksu viitta, jonka alla oli kylmä, Nina muistelee kyyneleet silmissään.