Viimeinen lohduttaja
Jaana Salmi huomasi, että kuolevat kaipaavat usein keskustelijaa. Hän päätti alkaa kouluttaa kuolemaan saattajia.
MARRASKUUSSA Helsingissä tapahtui jotain ennenkuulumatonta: kaksitoista naista ja yksi mies valmistui ammattiin, jota ei ole Suomessa aiemmin tunnettu.
Heistä tuli kuolindoulia.
Kuolindoula on tukena ihmiselle, jonka elämä on päättymässä – hän kuuntelee, kulkee rinnalla ja auttaa käytännön asioissa kuten testamentin, hoitotahdon tai edunvalvontavaltuutuksen teossa.
Lääketieteellistä apua doula ei anna.
Koulutus on maailmalla tuttu, ja Suomeen idean toi Jaana Salmi.
”Tarvitsemme enemmän puhetta kuolemasta. Ja niin, että kuolevia kuullaan”, Salmi sanoo.
SALMI luotsaa Lohtu Akatemia -nimistä yritystä, jonka kautta kuolindoulaksi voi opiskella. Hän ei siis itse toimi doulana, mutta kouluttaa uusia osaajia sellaisiksi.
Hänellä on myös hautausalan yritys. Työnsä kautta hän on nähnyt, kuinka valtava tabu kuolema on.
Usein esimerkiksi hautajaisia järjestelevillä lähiomaisilla ei ole aavistustakaan siitä, mitkä olivat kuolleen ajatukset tai toiveet viimeiselle matkalle, koska asiasta ei puhuttu.
NÄIN oli myös Salmen lapsuudenkodissa.
Kun Salmen oma isä aikoinaan kuoli, omaisille jäi surun lisäksi kasa kysymyksiä: mikä on isän hoitotahto? Entä minkälaisen arkkuvaatteen hän haluaa? Asioista ei ollut puhuttu ajoissa.
Muutenkin kuolemaa karteltiin eikä vainajista puhuttu, Salmi sanoo.
”Kun olin lapsi ja perheen läheisiä tai sukulaisia kuoli, vanhemmat välttelivät hautajaisiin menoa, vaikka kutsuttiin. Surutaloon ei haluttu soittaa eikä ovella käyty.”
”En tiedä, miksi.”
Myöhemmin kun äiti sairastui parantumattomaan syöpään, Salmi otti kuoleman puheeksi. Äiti kertoikin toiveistaan, mutta Salmi vaistosi, että paljon jäi myös sanomatta.
”Olimme valtavan läheisiä, mutta tunsin, että kaikkea hän ei halunnut kanssani jakaa. Mietin, haluaisiko hän ehkä jutella jonkun ulkopuolisen kanssa.”
Salmi kuvattiin vapaa-ajanasunnollaan Pohjois-Suomessa.
Salmi järjesti äidilleen keskusteluavuksi papin, vaikkei äiti ollut kovin uskonnollinen. Puhuminen vaikutti kuitenkin helpottavan kuolevan äidin oloa.
”Kuulin myöhemmin, että äiti oli kertonut papille asioita, joista ei ollut avautunut kenellekään muulle.”
KUOLINDOULAT vastaavat tähän tarpeeseen puhua avoimesti, Salmi kokee.
”Meillä on paljon yksinäisiä kuolindiagnoosin saaneita, joilla ei ole ketään, kenelle puhua. Tai sitten läheiset eivät halua puhua kuolemasta.”
Salmen mukaan kuolema voi herättää esimerkiksi sukulaisissa ja ystävissä pelon ja epävarmuuden lisäksi myös ärtymystä, sillä se ei sovi kiireisen ihmisen kalenteriin ja suunnitelmiin. Kuoleva saattaa itsekin ajatella, ettei tohdi vaivata läheisiään näin ikävällä aiheella.
”Monesti on niin, että kuoleva yrittää lähteä mahdollisimman huomaamattomasti, ja läheiset yrittävät haudata hänet mahdollisimman vähin äänin.”
Tähän Salmi haluaa muutoksen.
”Toivon, että ihmiset oppisivat puhumaan kuolemaa. Voitaisiin pohtia vaikka hautapaikan valintaa tai jutella testamentin teosta luontevasti. Eikä niin, että torjutaan kuolevan tarpeet, koska kuolema on niin häiritsevä asia.”
Tulevaisuudessa kuolindoulatoimintaa on tarkoitus laajentaa. Koulutuksia on tulossa myös Ouluun ja Tampereelle.
Salmi on ollut yhteydessä hoiva-alan yrityksiin, ja monen toimijan kanssa on jo palaveerattu mahdollisesta yhteistyöstä. Jo nyt osa kuolindoulaksi valmistuneista on hakeutunut koulutukseen hoivatalojen lähettäminä.
Koulutus pitää sisällään 240 tuntia luentoja eri alan ammattilaisilta. Puheenvuoron saavat muiden muassa saattohoidon asiantuntija, kuolemantutkija, poliisi, sairaanhoitaja, psykoterapeutti ja pappi, joilla kaikilla on oma lähestymiskulmansa aiheeseen.
DOULAN tarjoamaan viimeiseen tukeen on turvautunut hyvin eri-ikäisiä ihmisiä, Salmi kertoo. Viime vuonna 38-vuotias doula oli kanssakulkijana ikäiselleen lääkärille, joka menehtyi.
”Hän ei olisi olettanut kuolevansa tuossa kohtaa elämää.”
Kuolindoulille on siis tarvetta. Salmi sanoo, että ihanteellisessa maailmassa kysyntää ei olisi.
”Olisi ihanaa, jos doulat olisivat tarpeettomia ja kuolemasta voisi puhua lähipiirin kanssa.
